perjantaina, marraskuuta 30, 2007

Sarjakuvia ja sutinaa

Olen tykästynyt tämmöiseen blogiin kuin En vaan osaa! jota ylläpitää hlö, joka piirtää sarjakuvia Kiroileva siili ja Tassutellen. Eilen lainasin kirjastosta Kiroileva siili -albumin ja kyllä sen pohojalaanen äijyys iskee kuin metrinen halko! Kattokaa ny esimerkiks tää! Tai tää! Kannattaa lukea!

Tassutellen on myös erityisen osuva tämmöiselle entiselle kissanomistajlle nykyiselle koiranomistajalle. Esim tämä, ja tämä. Tätäkin löytyy albumina, mutta joku oli sen meidän kirjastosta jo lainannut, kun ei osunut silmään.

Tämä viikko on ollut täynnä tapahtumia. Maanantaina saimme vieraaksemme tulevan isän eli mieheni siskon avokin. Tiistaina 13.34 maailmaan saateltiin keisarinleikkauksella tyttövauva, 3,5 kg. Neiti hotaisi lapsivettä synnytyksessä, joten joutui majailemaan teholla eiliseen asti. Tuore isä lähti eilen käymään kotopuolessa, joten viimeisimmät tilannetiedot ovat saamatta (kävi siis meillä olemassa 3 yötä). Kaikki siis ok. Ihana oli seurata näin läheltä tapahtumia. Herkistyi muistelemaan omia synnytyksiä, tunnelmia ennen ja jälkeen jne. Toivon paljon enkeleitä ja siunausta tuoreen perheen elämään :) Ensimmäisen lapsen kanssa kaikki on niin uutta ja ihmeellistä. (kuva: Keijun Kuvamaailma)

Ei kommentteja: