keskiviikkona, toukokuuta 27, 2009

Sny pulkassa

Tänään saavutti viimeinen pakettini Marjutin, jota olen kevään mittaan lahjonut. Näemmä olen unohtanut kuvata pakettini, joten linkitän Marjutin blogiin :) Marjutin ilmoittautumisesta luin, miten mukava olisi saada jotain itselle tehtyä, kun omat tuotokset pääosin päätyvät muiden käyttöön. Päätin siis toteuttaa lapaset ja huivin ja kyselinkin ensimmäisessä kortissa ensimmäisessä paketissa mieluisia malleja. Lähetin vähän paksumpaa lankaa, kun ohuita lankoja löytyy kuulemma varastoista. Kun lueskelin Marjutin esittämiä mallimieltymyksiä ajattelin, että meillähän on hyvin samantyyppinen maku, ja kun Ullaneule ilmestyi keväällä, Lumi-malli kolahti heti.

Maaliskuulla Marjut vietti synttäreitä ja muistin häntä pellavalangalla, heijastimella ja suklaatilla. Tuota lankaa ajattelin sillä, kun se on vähän erilaista eikä sitä varmaan tule ostettua varastoon. Ja tuo väri sopi vadelmanpunaiseen lempiväriin. Voi myös olla, että olen bongannut ihastelevan kommenttisi Kipakan blogista, joka olisi antanut vinkkiä, mutten ole ihan 100 % varma :)

Huhtikuulla valmistuivat lapaset. Kirja oli kirjastosta lainassa ja nimi oli "Tee itse kauniit neuleet". Ihastuin tuohon malliin, joka oli kirjassa toteutettuna violetilla ja valkoisella (siinä oli muitakin kivoja malleja). Langaksi valitsin 30 v lahjasta jääneen oranssin alpakan ja sille kaveriksi hain Poppelista luonnonvalkoista. Se näytti paremmalta oranssin rinnalta kuin täysin valkoinen. Lisäksi maistiaisia valkoisesta teestä, kun Marjut ei juo kahvia. Miltäs ne muuten maistui?

Ohje: Sinivalkoiset lapaset kirjasta Tee itse kauniit neuleet
Lanka: Drops Alpaca oranssi ja luonnonvalkoinen
Puikot: 2,5 mm
Kulutus: 59 g
Koko: S/M-kokoinen käsi
Muuta: Peukalo ei ole ihan ohjeen mukainen, sillä siinäkin pitäisi olla tasaiset raidat. Mutta ihan kiva minusta noinkin.

Toukokuun pakettiin aloitin jo maaliskuulla työharjoittelun aikaan Lumi-huivin ja maanantaina se valmistui, viimeisenä postituspäivänä. Onneksi sekä Marjut että emo olivat myötämielisiä myöhästymiselle, joten tässäpä tämä ihanuus:

Ohje: Lumi
Lanka: Kitten Mohair
Puikot: 5 mm ja 80 cm pyörö
Kulutus:163 g
Koko: n. 97 cm x 151 cm

Laitoin loppukerän matkaan ja lisäksi muumimamma-mukin ja myöhästymisen takia Drops Alpacaa 2 kerää herkullisen vadelmanpunaisena (tätä pitää hakea itellekin ainakin huivillinen, ellei jopa takillinen... :) ) extrana. Olen aiemmilla kierroksilla laittanut viimeiseen pakettiin paikallisia herkkuja, mutta valitettavasti tällä kertaa ne jäivät budjetin ulkopuolelle :( Seuraavalla kertaa sitten ;)

4 kommenttia:

sade kirjoitti...

Siis VAU! sinä se osaat tehdä noita kuvioneuleita. ne on upeita. mä en osaa. jotenkin vedän liian tiukalle ja kuvio ei näy noin upeasti <3

MarjutJ kirjoitti...

Valkoinen tee oli tosi hyvää ja ostan sitä itselle heti, kun saan lahjaksi saadut purut kulutettua. Kun kertoo olevansa teenjuoja, kaikki vieraat tuovat tuliaisina teepuruja kahvipaketin sijasta. Joten minun pitää ensin kuluttaa keisarinnan uni, suklaatee, peruslipton ja vihreä tee:D

Kuvan huivista laitan heti, kun saan jonkun muun pitelemään kameraa. Eilen kotona ei ollut kuin blogikoira ja siitä ei ollut apua, vaikka viisas koira onkin.

Muuten huivi on aika ihana ja väri on upea.

Monna kirjoitti...

Sade: kiitos :)

MarjutJ: Onpas sulla teeurakkaa! Se olisi kyllä kätevää välillä, jos koira osaisi ottaa kuvia :) Mutta ei stressiä eikä kiirettä asian kanssa!

kerttu kirjoitti...

Ihanat lapaset ja ihana huivi jälleen kerran!