En yleensä ole väkivaltainen ihminen, mutta keskiviikkona olisi mieleni tehnyt käydä vetäisemässä lättyyn yhtä naapurin mummoa. Hänellä on koira (joku villakoiran näköinen puudeli), joka luulee olevansa euroopan omistaja, joten aina kun se on ulkona ja mäellä liikkuu joku, kuuluu tasainen: "Wowwowwow..." Koiran tiedetään olevan aggressiivinen ja arvaamaton, eikä se pidä lapsista. Pari kertaa se on karannut pihasta meidän perään, kun ollaan ohi menty leikkikentälle ja olen sen hätistänyt omaan pihaansa.
Keskiviikkona kävelimme jälleen poikain ja koiran kanssa leikkikenttää kohti ja puudeli tapansa mukaan möykkäsi aidan takaa. Mummeli tuli ovelle ja ensin huudeltuaan koiralle huusi meille:"Älkää jääkö siihen ärsyttämään!" Ensireaktio oli hölmistys, mutta sitten nousi viha ja huusin:
"
Täällä kukaan mitään ärsytä!!" Vitsi, muutenkin pelkään kyseistä koiraa, kun kerran vei multa tumpun kädestä (tuli emäntänsä kanssa vastaan ja menin tervehtimään kun oletin, ettei mummo päästä flexiä niin pitkälle, jos koira ei osaa käyttäytyä...) ja kolautti hampaalla kynnen kipeäksi!! Ja vielä hoin pojille, että tulkaas nyt reippaasti! Voi että mua sapetti, ja sapettaa edelleen! Oltiin kaupan pihassa yhtäaikaa mummelin kanssa tänään ja olin kuin en olisi nähnytkään. Mulla ei ole mitään sanottavaa hänelle ennen anteeksipyyntöä. Varmasti näki, ketkä siellä kulkee...Olen viime aikoina pohtinut tätä kummaa asetelmaa, mitä minun on vaikea ymmärtää: vanhat ihmiset saavat käyttäytyä miten haluavat ikänsä oikeuttamina. Mummojen suistaan päästämät sammakot pitäisi päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Pitäisi vaan ymmärtää, miten vanhan ihmisen elinpiiri k
aventuu ikääntymisen myötä ja kaikki naapurien ja sukulaisten tekemiset kiinnostaa. Ymmärränhän minä sen, mutta en sitä, että käytöstavat saa unohtaa! Voi kun ei itestä tulis samanlaista, taitaa olla turha toivo näillä mallikuvilla. Esim tässä koira-tapauksessa näen itseni saarnaamassa itselleni, että mummon elämän tärkein asia on tuo koira ja mummoa pitäisi nyt ymmärtää, että haluaa vain kullanmuruaan puolustaa. Toisaalta minun käy sääliksi koiraa, koska eihän se koiran vika ole, jos mummo ei ole osannut pitää sille kuria ja kertoa, mitä saa tehdä ja mitä ei. "Vika ei ole koirassa vaan hihnan päässä" todetaan monessa yhteydessä esim koirankakka-keskusteluissa ja koirien häiriökäyttäytymisten yhteydessä, ja kyllä allekirjoitan tuon täysin. Toki on olemassa koiria, joilla on hermorakenteessa häiriöitä, mutta silloinkin koiran pitäisi olla omistajan hanskassa. Mutta mummot... ymmärrän ja en ymmärrä. Olen ikäni saanut kasvaa isoäidin kanssa samassa talossa, mutta silti... ymmärrän ja en. Olen myös työssä ollut kesän mittaan vanhusten parissa ja ymmärrys on siellä kasvanut näkemällä turvattomuuden tunnetta, sairastumista, psyykeongelmia. Voiko silti kaikkea käsittääkään?Njoo, tulipa vaahdottua. Ehkäpä myös leijonaemo nosti päätään, kun omia lapsosia turhasta moititaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti