keskiviikkona, maaliskuuta 25, 2009

Bongauspalkinto

AnneHelena bongasi laskuristani 20 000 ja tänään on paketti mennyt perille. Halusin lahjoa bongaajaa paikallisilla jutuilla, mutta AnneHelena bongaajana antoi lisähaastetta, koska oli sny-lahjottavani syksyllä ja sai viimeisessä paketissaan jo Utunaa ja Piikua. Kallistuin sitten Piikun upeaan Hehkuun, joka on paksumpaa 100 % villalankaa kuin AnneHelenan aiemmin saama Piikun lanka. Tässä vielä linkki AnneHelenan postaukseen.


Edellisestä postauksesta unohtui linkki Ilun Handun kauppaan, joten tässä sekin. Lisäksi uusi Ullaneule on ilmestynyt, käykäähän kurkkimassa.

Väsymystä ilmassa. Päiväkoti tahtoo tulla uniin, joten levotonta on nukkumiset. Eilen päivällä olin kotona potilaan kanssa ja nukuin päiväunet. Unessa tuli perhe hoitoaikalappusten kanssa ja sanoi, että näinä kolmena päivänä tarttis hoitajaa 4:30-13:00 tms! Loppuaikaa en muista, mutta tuo alkuaika aiheutti aikamoista ahdistusta. Yön unia en muista tarkemmin, mutta levotonta oli sielläkin. Itsessään harjoittelu on sujunut mukavasti ja olen viihtynyt. Sanoisin, että helpoin paikka verrattuna muihin aiempiin työpaikkoihini. Katsotaan, millainen mieli on viimeisellä harjoitteluviikolla :)

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Kops! Oliko se postiluukku joka kolahti ;) Vein lähetyksen eilen postiin.