keskiviikkona, maaliskuuta 11, 2009

Sekalaista

Ihan ensinnä kiitos vielä SNYylle ihanasta mallista, jonka lähetit sähköpostiini! Ihana Bird in Hand huutelee jo kovasti päästä puikoille, mutta ensin on saatava omat SNY-jutut tehtyä. Kyllä piti kauan katella, että missä se lintu on :) Tosi kiva malli, kiitos!

Vielä olisi viimeinen rutistus edessä ennen harjoitteluun laskeutumista. Yksi tentti huomenna, yksi palautettava essee, jonka ajattelin perjantaina vetäistä kasaan. Ja yksi opponointi. Pistäminen meni hyvin maanantaina. Yllättävän topakasti neulaa sai painaa, että meni ihosta läpi. Eikä tuntunut pahalta pistää eikä olla pistettävänä, vaikka vähän hermostutti. Hengissä ollaan molemmat ;)

Pitää myös purkaa harmistusta poikain silmälasiasioista. Vaikka olen laseja käyttänyt jo 10 v, en ole kertaakaan törmännyt optikkoliikkeeseen, joka mokailee näin paljon. Ensinnä Jalmarin laseja saatiin odottaa luvatun viikon sijaan 3 viikkoa. Sanoivat, ettei tilaus ollut mennyt järjestelmään ja oli jouduttu tekemään uusi tilaus. Elmerin lasit tulivat luvatussa 1,5-2 viikossa, mutta toisessa linssissä oli naarmu valmiiksi. Oli puhe, että tilaavat takuuseen uuden linssin. Viikolla sitten soittivat, että pitäisi lasit tuoda sinne, että voivat ottaa mittoja, että voivat tehdä tilauksen! Vaikka ottivat mittoja silloin hakupäivänä ja sanoivat, että tilaavat! Että liekö nyt tilanneet ne vai ei. Samaa soutamista ja huopaamista on ollut siitä, kun Jalmarin vahvuudelliseen linssiin on tullut hoidossa iso naarmu keskelle näkökenttää ja vaihdatamme sen, että tartteeko lasit olla paikalla tilausta tehdessä vai ei. Luulisi tuollaisten tietojen olevan asiakasrekisterissä, kun sellainen on olemassa. Ei siis takaa iso ketju hyvää palvelua. Itse paikanpäällä on palvelu ollut asiallista ja asiantuntevaa, mutta taidan silti äänestää jaloillani ja hoitaa seuraavat lasit muualta.

Ei kommentteja: