keskiviikkona, helmikuuta 11, 2009

Hajatelmia II

Huomaan ärtyväni suuresti edellisessä kirjoituksessani pohtimastani ihmisten pyöräilykypärättömyydestä. Luulisi oman pään olevan sen verran arvokas, että sitä kannattaisi suojata. Eilenkin kävelin koulultani Mattilanniemeen, niin keskussairaalan mäessä yksi jannu ajelee alaspäin ilman kypärää ja ilman käsiä! Haukoin siinä henkeäni kauhusta. Ihmiset, pyöräilykypärät päähän kun ajetaan pyörällä!

Pahoitteluni kaikille teille, joita olen viime aikoina tuijotellut :) Huomaan jääväni tuijottamaan ihmisten neuleita. Ideapesusieni sisälläni imee ideoita itseensä enkä voi olla tuijottamatta nähdessäni potentiaalisia ideoita ihmisten päällä. Kotona on kyllä opetettu, että tuijottaminen on rumaa... mutta tiedoksenne, etten tee sitä pahalla :)

Käsityöt edistyvät hitaasti. Olin viikonloppuna töissä niin ei mikään edistynyt. Yksi deadline olisi perjantaina. Toivotaan oikein tylsiä tunteja tulevalle viikolle niin ehtii puikot suihkimaan ;) Ja onhan mulla nyt illat aikaa, kun isäntä lähti kurssille pääkaupunkiin asti loppuviikoksi.

Töissä oli mukava olla, vaikka sainkin käden kipeäksi tempoessani ihmisiä pyörätuoleista ylös. Treenin puutetta. Mutta ihana oli kohdata ihmisiä, uusia ja vanhoja tuttavuuksia. Yhdelle koiralle aiheutin jonkin pelkotilan lauantaina, mutta sunnuntaina se kohteli minua jo tuttavallisesti. Kesätöitäkin olen haeskellut, toivottavasti jostain tärppäisi.

Jospa ensi kerralla olisi esitellä jotain valmista. SNYkin vihjaili, että jotain olisi kenties matkalla, jännää! Mulla on kiva SNY, on jo monta sähköpostia laittanut ja kysellyt monenlaisia juttuja ja pari nettikorttiakin on tullut! En ole muuten muistanut ratkoa sitä arvoitusta, kun ei silloin ratkennut. Pitääpä ottaa uuteen pähkäilyyn.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Joopa joo! Kyllä on myös hiivittänyt täällä maalla,kun koululaiset kulkevat mustissaan keskellä ajorataa ja ILMAN HEIJASTINTA missään!Vaarallisia tilanteita useita! Eikö tosiaankaan kenelläkään ole itsesuojeluvaistoa jäljellä? Mistähän sais silppukopallisen heijastimia jaettavaksi? Halpa henkivakuutus!"mikä se pyöräilykypärä on?"kysyy mummo

M kirjoitti...

Aamen, mummo. Tätäkin olen pähkäillyt täällä maalla. Ei sieltä autosta oikeasti näe heijastimettomia tienylipomppijoita, vaikka olisi katuvalotkin. Kaupungissa kulkiessa pomppii silmille nuo kypärät, tai niiden puute. Eiköhän pistetä anomus jonnekin tiehallintoon tms että pankaas lahjoittaen läjä heijastimia jaettavaksi :)