tiistaina, lokakuuta 14, 2008

Taloudellista sairastamista osa 2

Kiitokset ihanista kommenteistanne!

Niinhän siinä sitten kävi, että kävin Jalmarin kanssa Palokassa hakemassa kuurin kipeään korvaan. Oli ihan punainen, toinen korva oli kunnossa. Illalla moitti, ettei saa nukuttua kun on kipeä, mutta niin vain sammui kesken iltalaulun ja nukkui aamuun asti heräilemättä. Sen sijaan Elmerille nousi korkea kuume, oli yöllä kuin kekäle. Edelleen on kuumetta, mutta on pirteä ja toimintakykyinen eli olisiko 38 tms, en ole mitannut vielä. Jalmarikaan ei ole isommasti valitellut. Silmätippojen laittaminen aiheuttaa enemmän närää kuin eilen, pitää edelleen neljästi päivässä laittaa ja kyllä se vähän kaihertaa tuolla silmässä, jos on vielä hinkannut sitä :( Mutta laitettava on että paranee. Oma olo on vähän tööt, kun yöllä kuunteli Elmerin yskimistä ja omaakin kurkkua kaihertelee. Toisaalta ihanaa, että saa tosiaan sairastaa ihan rauhassa, kun ei tarvi hötkyä minnekään (=kouluun). Vietetään siis Kangaskasan suosittelemaa pyjamapäivää, tosin ei olla pyjamissa, mutta rennoissa kotirentuissa ;)

Pääsin sunnuntaina aloittamaan Kirin viimeistä mallikertaa. Tästä tulee tähän mennessä isoin tekemäni huivi, kun arvioin tämän hetkiseksi kooksi 245 cm x 120 cm! Isäntä kysyi, että eikö jo puuduta, mutta ei. No myönnetään, että pitkät nurjan puolen kerrokset ihan pikkasen puuduttaa, mutta hinku saada huivi valmiiksi ajaa puutumuksen edelle. Minnekähän tämä vaan mahtuu pingottumaan...?!

Valittaminen kannattaa aina: meille kotiutui eilen tällainen eli uusi imuri merkkiä Dyson DC20 AnimalPro. Kyllä on tehokkaan oloinen peli! Vanhakaan imuri ei ole kyllä kuin 4 v vanha, mutta siitä on varren pituudensäätö rikki ja uusi lattiasuulake piti ostaa keväällä. Ilmeisesti meillä ei olla kovin hellävaraisia imurinkäyttäjiä... *viheltelee* Muistanpa joskus teinivuosinani kiskaiseeni imuria niin tarmokkaasti perässäni, että siellä joku piuha irtosi sisällä ja imurointi loppui heti alkuunsa. Lisäksi tuo edellinen imuri on ollut remppahommissa mukana tämän kesän mittaan niin, että saa puolestani jäädä siihen käyttöön. Hassulta tuntuu, kun sormet syyhyää imuroimaan. Otetaan nyt kuitenkin rennomasti tää päivä vielä ;)

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sairastaminen on kurjaa:( Onneksi imurointi lohduttaa:)
Meillä kävi Yrjö kylässä, saatiin synttäreiltä, oli ärtsy mutta pikainen vieras.

M kirjoitti...

Meilläkin Yrjö kävi Jalmarilla kylässä viime viikon ma. Oli tosiaan sen yhden illan vaan eikä meillä muilla ollut mitään.

Anonyymi kirjoitti...

voivoi, pikaista paranemista kaikille! sny

Anonyymi kirjoitti...

Voi voi sentään!Kyllä menee nyt loma pikkuusen tympeis merkeis!
Kunpa nyt vaan kaikki lääkitykset alkaisivat heti purra! Mikä ihmeen virus taas alkoi jyllätä! No,hieno imuri on ainaki tullu taloon! Jaksuja ja haleja,ajatuksin ja rukouksin mukana! Halitus!