maanantaina, tammikuuta 14, 2008

Yhteenveto vuodesta 2007

Näin tämän parissakin blogissa ja totesin, että minäkin haluan! Vähän myöhässä suhteessa vuodenvaihteeseen, mutta parempi myöhään...

1. Mitä sellaista teit vuonna 2007, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin? Opettelin pitsin neulomista ja dominoneuletta. Tein hurjan määrän neuleita valmiiksi asti. Perustin blogin. Osallistuin Salainen Sukankutoja -vaihtoon sekä Sukkasatoon että Lapaskuu-tempauksiin. Hain töitä ja kouluun kahden pienen pojan äitinä.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle? Ei ole ollut tapana tehdä uudenvuodenlupauksia, vaikka jotain tavoitteita tulee asetettua. Tänä vuonna tavoite päästä kouluun ja jatkaa neulomista :)

3. Synnyttikö kukaan läheisesi? Monikin! Ainakin 3 kaveria ja yksi serkku.

4. Kuoliko kukaan läheisesi? Ei.

5. Missä maissa kävit? Tiukasti on pysytty koto-Suomessa.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2008, jota puuttui vuodesta 2007? Elämän organisointikykyä, varapäreitä, pidempää pinnaa. Lisäksi kouluunpääsy ois ihan jees. Enemmän armollisuutta itseä kohtaan.

7. Mitkä vuoden 2007 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi? 27.11. syntyi Hanna Orvokki. 27.10. Oma syntymäpäivä. 7.11. Jokelan koulusurmat.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna? Varmaan se, että pojat olivat kesän päiväkodissa ja sain olla töissä. Maistaa sitä, mitä elämä on tulevaisuudessa ja jäädä vielä kotiin, kunnes nuorempi on 3 v. Hain kouluun kahdesti. Käsityöpuolella varmaan anopin huivi, Fifi III.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi? Jaa-a ... no kahdesti jäi pääsemättä kouluun.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista? Aika terve vuosi. Parit flunssat joihin antibioottikuurit, mutta ei isompia.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit? Riippuu siitä, millälailla paras. Ehkä tärkeä ja välttämätön ostos oli uudet lasit. Poikien Cars-autokavalkadi joululahjana oli onnistunut ostos. Isännän huutama yli 4 kg laatikko ihania lankoja.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä? Varmaan kaikkien läheisten paikkapaikoin.

13. Kenen käytös masensi? Oma lähinnä. Ja isoäidin. Ja naapurin mummon.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? Ruokaan ja laskuihin.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi? Kesätöistä, ja käsitöistä :)

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2007? Hmm... varmaan Poets of the Fall:n Heroes sekä Tean mikä se on se renkutus "yy kaa koo ja nee..."

17. Oletko
a) onnellisempi vai surullisempi? onnellisempi
b) laihempi vai lihavampi? 6 kg laihempi
c) rikkaampi vai köyhempi? rikkaampi, ainakin kokemuksellisesti jos ei rahallisesti.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän? Kahdenkeskisiä juttuja isännän kanssa esim leffoja, ravintolareissuja, risteily...

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän? Kiukuttelua ja stressaamista.

20. Kuinka vietit joulua? Perheen kanssa aaton mummolassa, joulupäivänä ukkilan kautta kotiin, tapani kotona.

22. Rakastuitko vuonna 2007? Monesti :)

23. Kuinka monta yhdenyön juttua? Nolla

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi? Criminal Minds, Heroes, Pako, C.S.I., Talent Suomi, Salkkarit...

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan? Joo, naapurin mummo.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja? Jaa, tuli luettua paljon Leena Lehtolaista ja Seppo Jokista, mutta että paras... ei pysty sanomaan.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi? Öööö... No loppuvuodesta löysin Exitin uudelleen ja Pekka Simojoen Mysterion -CD:n.

28. Mitä halusit ja sait? Kesä töissä. 4 kilon lankapaketti. Exitin Hymni-CD synttärilahjaksi.

29. Mitä halusit muttet saanut? Lisää lankaa :-D Lisää tenavia. Toinen koira. Kirjahylly. Uusi sohva...

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna? Ei tullut juuri uusia katottua... varmaan joku Pirates of the Caribbean... ? Ghost Rider - Aaveajaja käytiin kattomassa kun joku miehen työpaikan yhteistyökumppani tms tarjosi. Se oli ihan jees.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit? Täytin 25. Taidettiin viettää ihan normi lauantaipäivä, käytiin koko perhe lenkillä ja leikkikentällä ja syötiin jäätelöä kotona.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän? Kouluunpääsy.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2007? Heh... kotona kulkee milloin missäkin resuissa. Paljon villatakkeja ja villasukkia. Laihiksen takia osa vanhoista vaatteista on isoja ja taas osa pienistä mahtuu taas päälle. Konsepti on siis sekava, kuten on aina ollut :-D

34. Mikä piti sinut järjissäsi? Lapset ja mies, ja koira. Ja näiden vastapainona kirjat ja käsityöt.

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi? Varmaan Tehyn kuviot.

37. Ketä ikävöit? Lapsuuden ystävyyssuhteita. Semmoisia kun saisi luotua uudelleen.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen? Mammakavereita moniakin, mutta että paras... kun en mä edes muista, ketkä on "uusimpia". 3 vuotta asuttu täällä niin kaikki on niin uusia :-D

Käsityöyhteenvetoa sen verran, että yhdet dominoneulesukat tein, useita pipoja, 4 hahtuvatumput, 3 säärystimet, ranteenlämmittimet, 2 Ailin lapaset, 2 minikokoista ja 2 isompaa Fifi III:sta, puputossuja 4-5 paria, huovutettuja tossuja 3 paria, ukille lahjaksi pipo ja kämmekkäät, veljelle pipo... monesta pienestä kertyy iso kasa :)

Vuonna 2008 saankin kaikki työt dokumentoitua tänne ja koitan merkkailla myös langankulutuksen tarkemmin. Tavoite olisi tehdä jonkilainen arkisto puikoista että itekin muistais, mitä on ja mitä ei. Langoista olisi varmaan hyvä tehdä samanlainen...? ;)

Ei kommentteja: