torstaina, heinäkuuta 02, 2009

Aina ei onnistu, ei edes joka kerta

Otsikko viittaa tämän päiväiseen yritykseeni ostaa Fabelia tai jotain muuta ohutta sukkalankaa hoitotädin lahjaan Jyväskylän lankakaupoista: ei ollut auki Poppeli, ei Silkkivilla eikä Titityy! Tyhmänä lähdin vielä liikenteeseen ilman sukkia, joten pikkuvarpaassa on rakko lenkkeilystä. Pikkulinnasta lopulta ostin kerän Austerman Stepiä Aloe Vera käsittelyllä ja kaivoin omasta jemmasta 2 kerää sinivoittoista Fabelia.

Vähän harmitti, kun olin ajatellut nappaavani nopeasti langat Poppelista. No, pääasia, että lahja tuli kasaan. Pojat olivat tänään viimeistä päivää perhepäivähoitajalla, joka jäi nyt kesälomalle ja lokakuulla jää eläkkeelle. Edessä päiväkoteilua syyskuuhun asti, jolloin uusi perhepäivähoitaja aloittaa. Haikeissa tunnelmissa lähdettiin tänään, hyvän hoitajan menetimme, mutta kyllä 30 vuotta perhepäivähoitajana on kunnioitettava työura ja eläke taatusti ansaittu.

Lankojen lisäksi tein pakettiin Kellokukka-huivin. Halusin tehdä huivin keväällä ostamastani teetee alpakasta ja mielestäni tuo malli passasi mainiosti siniselle langalle. Malli oli kiva myös siksi, että se on pitsiä, muttei turhan juhlavaa tai liian reikäistä tms. ja kuviot ovat selkeät ja isot.



Kellokukka
Lanka: Teetee alpakka
Kulutus: 105 g
Puikot: 4 mm
Koko: 117,5 cm x 67 cm
Muuta: Tein vain 6,5 mallikertaa ohjeen 7,5 sijaan ajanpuutteen vuoksi. Myös viimeisistä aina-oikein-kerroksista jätin yhden pois. Tosi kiva malli, näitäkin lisää.

1.7. klo 23.15 katkaisin langan ja vielä pingotin huivin. 00:30 pääsin nukkumaan ja 5:20 soi kello. Vähän on ollut tahmeaa tänään :) Lankakauppaepisodin takia kiidin tankkaamaan ja tankilla on muutama muukin. Sen jälkeen ajelin kotiin irrottamaan huivin pingotuksesta, otin pari kuvaa ja vartin myöhässä hain pojat. Hengissä selvittiin tästäkin päivästä.

Oliko mulla muuta? Elmerin labroissa ei ollut mitään, mutta saimme lähetteen lastenpolille ja aikakin sinne tuli. Mietimme vain, mennäkö vai ei, kun masu on taas ollut ok. Ja mies, kenen puolesta pyysin esirukousta, on kuntoutunut siinä määrin, että pääsee viikonlopuiksi kotilomille sairaalasta. Muistetaan häntä ja hänen perhettään edelleen.

sunnuntaina, kesäkuuta 28, 2009

lauantaina, kesäkuuta 20, 2009

Hyvää juhannusta!

Alkukesä on hurahtanut töihin totutellessa. Työ imee hyvin mehut, illalla ei jaksaisi eikä huvittaisi tehdä mitään kotihommia. Henkisesti sen sijaan olen saanut paljon ja viihtynyt töissä. Olin elämäni ensimmäistä kertaa yövuorossa to-pe perehtymässä ja se meni paremmin kuin osasin odottaa. Jännitin, miten mahdan pysyä hereillä. Töitä riitti tasaisen leppoisasti, joten ei päässyt armoton väsy iskemään. Palautuminen kestänee vielä hetken. Työvuorot ovat tiedossa elokuun puoliväliin asti eikä yhtään yötä, mutta onpa tuokin vuoro nähtynä jatkoja ajatellen. Juhannuksen sain vapaaksi, mutta melkein kaikki seuraavat viikonloput olenkin sitten töissä.

Tilasin Ilun Kaupasta tällaista ihanuutta kesätyön kunniaksi:

Kuva salaman kera.

Kuva ilman salamaa.

Lanka on suloisen pehmoista, 50 % alpakkaa ja 50 % merinovillaa, 100 g ja noin 300 m. Näin kuvan Ilun Blogissa ja ihastuin väriin kovin. Tästä tulee joku ihanainen (pikku?)huivi :)

Lopuksi kuvat äidilleni tekemistäni äitienpäiväsukista, kuvat by mummo:



Pitsineuleiset sukat
Lanka: Drops Fabel väri 674
Puikot: 2,5 mm
Kulutus: 65 g
Koko: 38/40

Mun fufoilu on mennyt ihan metsään. Lumi-huivi valmistui niissä puitteissa, mutta Minttumaari on yllättävän iso projekti ohuella langalla ja 2,5 mm puikoilla. Ihana siitä tulee, jahka valmistuu. Aloitin Kellokukka-huivin Teetee Alpakasta, kun poikien hoitotäti jää eläkkeelle syksyllä ja pojat ovat hänellä viimeistä päivää 2.7. Lähdenpä siis tikuttelemaan sitä. Juhannuksen jatkoja!

perjantaina, kesäkuuta 05, 2009

Kiitos Marjut!



Toissapäivänä tulin töistä ja postia kaivellessani mietin, mitähän se ukko on tällä kertaa tilannut. Sen sijaan paketissa koreilikin oma nimeni ja sny-lahjottavanani olleen Marjutin tiedot lähettäjän kohdalla ja tällaisia ihanuuksia siellä oli! Juurikin nuo puikonpäänallet olin ajatellut ostaa ensi tilassa! Kaunis pannulappu ja herrrrkullista suklaata. Ihana kesäinen mansikan tuoksu tulvahti paketista kun avasin sen. Maltillisesti olen syönyt, vielä on puolisen levyä jäljellä.

Näin pikaisesti mahataudin kehdosta. Ensimmäinen sairasloma ensimmäisestä kesätyöpaikastani :( Jalmari oksensi aamulla kun oli lähdössä kuuden maissa töihin ja itse laatoitin 5. kerroksen käytävän lattiaa klo 10, kun tyhmänä lähdin asiakkaan luota juoksemaan alas hlökunnan vessaan. Hyvä kun ehdin ovesta ulos... joten suklaalevyn puolikas säästyy toistaiseksi, kunnes ruoka jälleen maistuu. Heikko olo ja selkää särkee.

Elmerin soittoaika meni ok ja kävimme eilen labrassa. Ihan mielettömän reipas 3 v 10 kk Elmeri kesti hienosti 3 putkilollista. Tuloksia saadaan 16.6. Jonkun ihme laktoosirasituksenkin lääkäri oli ensin laittanut, mutta labran täti soitteli sille, että ei hän ole koskaan tehnyt tällaista lapsille ja siihenkin pitää varata erikseen aika. Perui sitten sen. Ei meillä maidon kanssa voi olla ongelmaa, kun jätkä vetää sitä melkein litran päivässä. Jäämme odottamaan tuloksia. Nyt takaisin maate.

torstaina, toukokuuta 28, 2009

Kunhan höpöttelen

Eipä ole aikoihin ollut aikaa istua alas turisemaan kuulumisia. Olen viettänyt lomaa tämän viikon, hetken hengähdys ennen kesäpestin alkua. Maanantai kului Lumi-huivia viimeistellessä, tiistai kouluhommien kimpussa ja eilinen Elmerin kanssa silmäpolilla. Nyt pojat ovat hoitotädin kanssa lettukesteillä ja huomisen ovat kanssani kotona. Kotihommaa ois vaikka kuinka paljon, mutta mistä sitä oikein alottais?

Jalmarinkin kanssa kävimme silmäpolilla 30.4. Näkö on parantunut huimasti, mutta silmien välillä olevan 3 yksikön eron vuoksi aloitettiin hänelläkin peittohoito 2h/pvä 4 pvä/vko. Syksyllä kontrolliin. Elmerilläkin oli parannus ollut huimaa ja peittohoitoa vähennetään! 4 h/pvä ja 4pvä/vko entisen 6 h ja 5 pvä sijaan! Jee! Syksyllä myös kontrolli, laitettiin toive ylös, että ajat olisivat samalla kertaa. Elmeriltä tutkitaan seuraavalla kerralla linssien vahvuuksien oikeellisuus ja laitetaan laajentavat tipat. Reippaita poikia ovat olleet molemmat lääkärireissuilla.

Eilen oli ihana kohtaaminen silmäpolin leikkihuoneessa. Huoneeseen tuli ilmeisesti äiti ja isoäiti vauvan ja isomman pojan kanssa. Isommalla pojalla oli joko kehitysvamma tai liikuntavamma, sillä hän ei kävellyt, vaikka oli isompi kuin meidän Jalmari (102 cm). Hän kurkki minua kauempaa ennen lääkärille menoamme ja kun tulimme takaisin, hän hiissasi itsensä luokseni ja kurkotti käsillä minua kohti. Minä otin kiinni ja poika nousi seisomaan. Voi sitä silmien loistetta ja hymyä :) Mummo kiiruhti tilanteeseen:"Ai sinäkin olet lähdössä mukaan vai? Meidän kuule pitää vielä käydä tuolla näytillä ennen kuin voidaan mennä." Koitin pojalle jutustella, mutten saanu vastausta. Mummo otti pojan kiinni ja minä autoin Elmeriä takin kanssa. Kun Elmeri laittoi ovea kiinni, poika vielä kurkki oven raosta peräämme.

Poikien hoitokuvioita on pitänyt mietiskellä, kun hoitotäti jää lokakuulla eläkkeelle eikä enää aloita perhepäivähoitoryhmää. Mietimme, olisiko helpompaa aloittaa päiväkodissa syksyllä, kun Jalmari aloittaa eskarin vuoden päästä. Kunnan päiväkoti on kuitenkin täynnä, samoin yhtenä vaihtoehtona pohtimamme ryhmis, joten päätimme ottaa perhepäivähoidon paikan vastaan. Paikka on ennestään tuttu, pojat olivat siellä varahoidossa keväällä. Tuntuu itsestä, että tämä on kuitenkin paras ratkaisu poikiemme kohdalla.

Elmerin maha on viime aikoina käyttäytynyt miten milloinkin. Hänellä on vauvana todettu vilja-allergia ja viime syksynä kokeilimme hänelle kauraa todeten sen sopivaksi. Kevään mittaan on vatsa ollut välillä ok, välillä poika ravaa vessassa monta kertaa illassa, porisee mahaansa ja peppu punoittaa. Kävimme asiasta lääkärillä ja tänään on soittoaika, miten edetään jatkossa. Tökkii asiassa se, ettei altistusta viety loppuun silloin vauva-aikana, kun vehnästä seurasi viikon altistuksesta kahden viikon itkut. Uusi lääkäri tahtoi silti tilata paperit lastenpolilta ja tänään kuullaan, miten toimitaan jatkossa. Ottaa päähän jo valmiiksi koko tyyppi. Lääkäreitäkin on näemmä moneen junaan, ja olen vielä hitaastilämpiävää tyyppiä. Ja kun koko ajan on tähän asti ollut sama omalääkäri, joka on hoitanut ihan kaiken, tuntuu tympeältä kun lääkäri vaihtuu ja kaikki pitää selittää aasta. Usch, olkaahan hengessä mukana.

keskiviikkona, toukokuuta 27, 2009

Sny pulkassa

Tänään saavutti viimeinen pakettini Marjutin, jota olen kevään mittaan lahjonut. Näemmä olen unohtanut kuvata pakettini, joten linkitän Marjutin blogiin :) Marjutin ilmoittautumisesta luin, miten mukava olisi saada jotain itselle tehtyä, kun omat tuotokset pääosin päätyvät muiden käyttöön. Päätin siis toteuttaa lapaset ja huivin ja kyselinkin ensimmäisessä kortissa ensimmäisessä paketissa mieluisia malleja. Lähetin vähän paksumpaa lankaa, kun ohuita lankoja löytyy kuulemma varastoista. Kun lueskelin Marjutin esittämiä mallimieltymyksiä ajattelin, että meillähän on hyvin samantyyppinen maku, ja kun Ullaneule ilmestyi keväällä, Lumi-malli kolahti heti.

Maaliskuulla Marjut vietti synttäreitä ja muistin häntä pellavalangalla, heijastimella ja suklaatilla. Tuota lankaa ajattelin sillä, kun se on vähän erilaista eikä sitä varmaan tule ostettua varastoon. Ja tuo väri sopi vadelmanpunaiseen lempiväriin. Voi myös olla, että olen bongannut ihastelevan kommenttisi Kipakan blogista, joka olisi antanut vinkkiä, mutten ole ihan 100 % varma :)

Huhtikuulla valmistuivat lapaset. Kirja oli kirjastosta lainassa ja nimi oli "Tee itse kauniit neuleet". Ihastuin tuohon malliin, joka oli kirjassa toteutettuna violetilla ja valkoisella (siinä oli muitakin kivoja malleja). Langaksi valitsin 30 v lahjasta jääneen oranssin alpakan ja sille kaveriksi hain Poppelista luonnonvalkoista. Se näytti paremmalta oranssin rinnalta kuin täysin valkoinen. Lisäksi maistiaisia valkoisesta teestä, kun Marjut ei juo kahvia. Miltäs ne muuten maistui?

Ohje: Sinivalkoiset lapaset kirjasta Tee itse kauniit neuleet
Lanka: Drops Alpaca oranssi ja luonnonvalkoinen
Puikot: 2,5 mm
Kulutus: 59 g
Koko: S/M-kokoinen käsi
Muuta: Peukalo ei ole ihan ohjeen mukainen, sillä siinäkin pitäisi olla tasaiset raidat. Mutta ihan kiva minusta noinkin.

Toukokuun pakettiin aloitin jo maaliskuulla työharjoittelun aikaan Lumi-huivin ja maanantaina se valmistui, viimeisenä postituspäivänä. Onneksi sekä Marjut että emo olivat myötämielisiä myöhästymiselle, joten tässäpä tämä ihanuus:

Ohje: Lumi
Lanka: Kitten Mohair
Puikot: 5 mm ja 80 cm pyörö
Kulutus:163 g
Koko: n. 97 cm x 151 cm

Laitoin loppukerän matkaan ja lisäksi muumimamma-mukin ja myöhästymisen takia Drops Alpacaa 2 kerää herkullisen vadelmanpunaisena (tätä pitää hakea itellekin ainakin huivillinen, ellei jopa takillinen... :) ) extrana. Olen aiemmilla kierroksilla laittanut viimeiseen pakettiin paikallisia herkkuja, mutta valitettavasti tällä kertaa ne jäivät budjetin ulkopuolelle :( Seuraavalla kertaa sitten ;)