Pääsiäinen tuli ja meni. Oli tarkoitus päivittää jotain hienoa, mutta sepä kaikessa hösinässä jäi. Puolikuntoisena siivoilut ja pakkailut vei hyvin mehut ja ajan. Tässä yläpuolella kuva poikien kanssa perhekerhossa tekemistämme askarteluista. Jalmari teki omassa kerhossaan tuon rairuohosysteemin ja komeasti kasvaa! Kortteja tosiaan tehtiin, mutta pojat halusivat pitää ne ite sen sijaan että olisivat jollekin halunneet lähettää niitä :)Ennen reissuunlähtöä päättelin tämän:
Lanka: Novita Mambo
Puikot: 5 mm
Kulutus: 107 g
Puikot: 5 mm
Kulutus: 107 g
Himppasen isolta tämä tuntuu. Tuossa kuvassa on ponnari alla, sen kanssa tuntui istuvan paremmin. Tahtoo valua silmille ja nämä lasit kun on mitä on (joustosangat tms) niin tahtovat mennä vinksin vonksin, tai vaan painavat nenään ikävästi. Mukavan tiivis, ei päätä eikä korvia palele! Osui nimittäin talven kovimmat pakkaset juuri pohjanmaallavierailun saumaan. Vielä kun pysyis pois silmiltä...
Reissu meni mukavasti. Tosin ei montaa kymmentä kilometriä oltu ehditty Himangan suuntaan ajella kun kuului ensimmäiset "Joko pian ollaan perillä? Onko vielä pitkä matka?" -kysymykset. Autossa oli mukana kirjoja ja Fröbelin palikoita pari levyä sekä pari äänikirjaa, mutta päiväuniaikaan suoritettu lähtö tainnutti lopulta molemmat pojat unille. Himangalla käytiin tervehtimässä Isännän vaaria ja sieltä jatkoimme matkaa Nivalaan, toisten isovanhempien luo. Siellä oltiin 2 yötä, lauantaina käytiin kaupoilla, ulkoiltiin ja saunottiin, ja sunnuntaina kyläiltiin yhdellä tädillä ja kummitytön luona ja ajeltiin kotiin. Nivalan käsityökaupasta (Pala ja lanka nimeltään?) ostin kahdet sormikaspuikot (15 cm pitkät, vahvuudet 2,5 mm ja 3 mm) ja niillä oli helmeä tikutellä näitä:
Reissu meni mukavasti. Tosin ei montaa kymmentä kilometriä oltu ehditty Himangan suuntaan ajella kun kuului ensimmäiset "Joko pian ollaan perillä? Onko vielä pitkä matka?" -kysymykset. Autossa oli mukana kirjoja ja Fröbelin palikoita pari levyä sekä pari äänikirjaa, mutta päiväuniaikaan suoritettu lähtö tainnutti lopulta molemmat pojat unille. Himangalla käytiin tervehtimässä Isännän vaaria ja sieltä jatkoimme matkaa Nivalaan, toisten isovanhempien luo. Siellä oltiin 2 yötä, lauantaina käytiin kaupoilla, ulkoiltiin ja saunottiin, ja sunnuntaina kyläiltiin yhdellä tädillä ja kummitytön luona ja ajeltiin kotiin. Nivalan käsityökaupasta (Pala ja lanka nimeltään?) ostin kahdet sormikaspuikot (15 cm pitkät, vahvuudet 2,5 mm ja 3 mm) ja niillä oli helmeä tikutellä näitä:
Supervauvan polvisukat by Uhoava Gnu
Lanka: Nalle Colori
Puikot: 2,5 mm
Kulutus: 29 g
Kirjoittelin tuon ohjeen sekä Igu*leen sivuilta löytyvän sukkaohjeen matkaani, kun tulostimesta oli muste loppu. Aloittelin torstai-iltana, ensimmäinen sukka valmistui lauantaina, toinen sukka kotosalla maanantaina. Kantapäissä tuli ohari, kun en muitanut, miten pitkästi kantalappua pitikään kutoa. Kässävihossa lukee että 2/3 leveydestä ja minä tein 1/3... Nämä on kuitenkin tarkoitus lähettää jommalle kummalle tuoreelle pikkuserkkutytölle. Oli kiva malli, helppo, selkeä ja nopea tehdä. Testaan varmaan seuraavaksi tuon toisen mallin, näkee sitten miten paljon eroavat toisistaan.
Mukavaa oli kyläillä, mutta vielä mukavempaa on tulla kotiin reissusta :) Otin itsekin torkut alkumatkasta niin jaksoin ajaa loppumatkan ja kotosalla riitti virtaa raivailla keittiötä. Ikäihmisten luona kyläillessä vaan aina miettii, että pitäisiköhän olla enemmän tekemässä ja osallistumassa ruoanlaittoon ja tiskaamiseen. Kun ei oikein tiedä, että onko se toivottavaa vai ei, kokeeko emäntä reviirinsä uhatuksi, jos tarjoudun laittamaan ruokaa tai tiskaamaan? Kelpaako tekemäni jälki vai tuleeko vaan sanomista? Tulee vaan helposti mentyä valmiiseen pöytään ja lähdettyä syönnin päälle ruokalevolle tms.
Jäin myös miettimään, miten erilainen keskustelukulttuuri eri sukupolvilla on. 75 v mummon kanssa keskustellessa tuli olo, että pitäiskö tässä olla jotenkin "nokittelemassa" vaiko vain myötäillä ja nyökkäillä. Tarkoitan nokittelulla semmosta paremmaksi laittamista tai että "meilläpä on tehty näin" ("Olen syönyt flunssaan jotain uutta lääkettä ja se on toiminut" "Minä oon ottanu c-vitamiinia ja ketoriinia" "Minä en ole sitä ketoriinia käyttäny, buranaa kyllä välillä, se on kanssa hyvä lääke..." ). Vaikea selittää. Usein vaan kun sanoo jotain "meillä on tehty näin" saa vastaukseksi "vaan kun minä tarkotin että..." ihan kuin en olisi ymmärtänyt ensimmäisellä kerralla. Tartutaan jotenkin eri asiaan samassa asiassa tms. Mietin myös, onko tämä seutusidonnaista, kun omien isoäitien 85 v kanssa en koe samanlaista? Vai johtuuko siitä, että omat isoäidit on tuttuja yli 25 vuoden ajalta? Vai onko kyse henkilökemioista? vai vai vai...
Mutta mukavaa oli. Pojat nautti olostaan ja kyselevät, joko mennään uudestaan. Isovaarin olisivat mukaansa halunneet :) Myös Ruuti-kissa aiheutti ihastusta ja ihmetystä, kun Tomun kanssa olivat sopuisasti samassa tuvassa. Kaippa Tomu asetti kissan yläpuolelleen, kun oltiin sen reviirillä ja kissalla on ikääkin enemmän. Poikien syömiset oli vähän sitä ja tätä, kun pääsiäismunia ja muita herkkuja oli tarjolla joka välissä. Vetivät sitten Viitasaaren ABC:llä hyvät satsit ranskalaisia :)
Mukavaa oli kyläillä, mutta vielä mukavempaa on tulla kotiin reissusta :) Otin itsekin torkut alkumatkasta niin jaksoin ajaa loppumatkan ja kotosalla riitti virtaa raivailla keittiötä. Ikäihmisten luona kyläillessä vaan aina miettii, että pitäisiköhän olla enemmän tekemässä ja osallistumassa ruoanlaittoon ja tiskaamiseen. Kun ei oikein tiedä, että onko se toivottavaa vai ei, kokeeko emäntä reviirinsä uhatuksi, jos tarjoudun laittamaan ruokaa tai tiskaamaan? Kelpaako tekemäni jälki vai tuleeko vaan sanomista? Tulee vaan helposti mentyä valmiiseen pöytään ja lähdettyä syönnin päälle ruokalevolle tms.
Jäin myös miettimään, miten erilainen keskustelukulttuuri eri sukupolvilla on. 75 v mummon kanssa keskustellessa tuli olo, että pitäiskö tässä olla jotenkin "nokittelemassa" vaiko vain myötäillä ja nyökkäillä. Tarkoitan nokittelulla semmosta paremmaksi laittamista tai että "meilläpä on tehty näin" ("Olen syönyt flunssaan jotain uutta lääkettä ja se on toiminut" "Minä oon ottanu c-vitamiinia ja ketoriinia" "Minä en ole sitä ketoriinia käyttäny, buranaa kyllä välillä, se on kanssa hyvä lääke..." ). Vaikea selittää. Usein vaan kun sanoo jotain "meillä on tehty näin" saa vastaukseksi "vaan kun minä tarkotin että..." ihan kuin en olisi ymmärtänyt ensimmäisellä kerralla. Tartutaan jotenkin eri asiaan samassa asiassa tms. Mietin myös, onko tämä seutusidonnaista, kun omien isoäitien 85 v kanssa en koe samanlaista? Vai johtuuko siitä, että omat isoäidit on tuttuja yli 25 vuoden ajalta? Vai onko kyse henkilökemioista? vai vai vai...
Mutta mukavaa oli. Pojat nautti olostaan ja kyselevät, joko mennään uudestaan. Isovaarin olisivat mukaansa halunneet :) Myös Ruuti-kissa aiheutti ihastusta ja ihmetystä, kun Tomun kanssa olivat sopuisasti samassa tuvassa. Kaippa Tomu asetti kissan yläpuolelleen, kun oltiin sen reviirillä ja kissalla on ikääkin enemmän. Poikien syömiset oli vähän sitä ja tätä, kun pääsiäismunia ja muita herkkuja oli tarjolla joka välissä. Vetivät sitten Viitasaaren ABC:llä hyvät satsit ranskalaisia :)
1 kommentti:
Heippa!
Löysin blogisi Famun blogin kautta ja heti huomasin, että maailma on pieni: Mekin vietimme pääsiäistä Himangan liepeillä Kannuksessa ja Orivedellä kuopus taisi kysyä ensimmäisen kerran, joko ollaan perillä. :)
Lähetä kommentti