torstaina, heinäkuuta 02, 2009

Aina ei onnistu, ei edes joka kerta

Otsikko viittaa tämän päiväiseen yritykseeni ostaa Fabelia tai jotain muuta ohutta sukkalankaa hoitotädin lahjaan Jyväskylän lankakaupoista: ei ollut auki Poppeli, ei Silkkivilla eikä Titityy! Tyhmänä lähdin vielä liikenteeseen ilman sukkia, joten pikkuvarpaassa on rakko lenkkeilystä. Pikkulinnasta lopulta ostin kerän Austerman Stepiä Aloe Vera käsittelyllä ja kaivoin omasta jemmasta 2 kerää sinivoittoista Fabelia.

Vähän harmitti, kun olin ajatellut nappaavani nopeasti langat Poppelista. No, pääasia, että lahja tuli kasaan. Pojat olivat tänään viimeistä päivää perhepäivähoitajalla, joka jäi nyt kesälomalle ja lokakuulla jää eläkkeelle. Edessä päiväkoteilua syyskuuhun asti, jolloin uusi perhepäivähoitaja aloittaa. Haikeissa tunnelmissa lähdettiin tänään, hyvän hoitajan menetimme, mutta kyllä 30 vuotta perhepäivähoitajana on kunnioitettava työura ja eläke taatusti ansaittu.

Lankojen lisäksi tein pakettiin Kellokukka-huivin. Halusin tehdä huivin keväällä ostamastani teetee alpakasta ja mielestäni tuo malli passasi mainiosti siniselle langalle. Malli oli kiva myös siksi, että se on pitsiä, muttei turhan juhlavaa tai liian reikäistä tms. ja kuviot ovat selkeät ja isot.



Kellokukka
Lanka: Teetee alpakka
Kulutus: 105 g
Puikot: 4 mm
Koko: 117,5 cm x 67 cm
Muuta: Tein vain 6,5 mallikertaa ohjeen 7,5 sijaan ajanpuutteen vuoksi. Myös viimeisistä aina-oikein-kerroksista jätin yhden pois. Tosi kiva malli, näitäkin lisää.

1.7. klo 23.15 katkaisin langan ja vielä pingotin huivin. 00:30 pääsin nukkumaan ja 5:20 soi kello. Vähän on ollut tahmeaa tänään :) Lankakauppaepisodin takia kiidin tankkaamaan ja tankilla on muutama muukin. Sen jälkeen ajelin kotiin irrottamaan huivin pingotuksesta, otin pari kuvaa ja vartin myöhässä hain pojat. Hengissä selvittiin tästäkin päivästä.

Oliko mulla muuta? Elmerin labroissa ei ollut mitään, mutta saimme lähetteen lastenpolille ja aikakin sinne tuli. Mietimme vain, mennäkö vai ei, kun masu on taas ollut ok. Ja mies, kenen puolesta pyysin esirukousta, on kuntoutunut siinä määrin, että pääsee viikonlopuiksi kotilomille sairaalasta. Muistetaan häntä ja hänen perhettään edelleen.

9 kommenttia:

Kerttu kirjoitti...

Upea lahja, täti on varmasti otettu!!!

Terhi kirjoitti...

Voi ei! Pauliina lähti Poppelin kanssa messuille ja minulla kun on noita töitä niin monta niin ei auttanut kun pistää kauppa kiinni. Tänän ollaan kyllä auki, ja minä puikoissa (niin kuin kaikkina perjantaina tässä kuussa) mutta se ei taida lohduttaa yhtään. :(

M kirjoitti...

Täti ei siinä hetkessä avannut lahjaa, mutta myöhemmin tuli tekstiviestillä kiitos ihanasta lahjasta :)

Joo, menee taas hetki ennen kuin pääsen Poppelin ovelle kolkuttelemaan. Vieläkö siellä on vadelman väristä drops alpacaa?

seijap kirjoitti...

Ihana lahja. Mulle kävi Silkkivillan kanssa samalla lailla,kun kävin kolkuttelemassa Spektrissä maanantaina ja se olikin kiinni maanantaisin. No kohta tullaan mummolaan ja silloin pääsee käymään, jos tarpeita on.

Teidän perhettä muistaen.

Terhi kirjoitti...

*katsoo hyllystä* Kyllä löytyy ja uusi lastikin on juuri tullut.

M kirjoitti...

Tuota tahtoisin takillisen tai iiiison huivillisen verran, miksei molempiin? Taitaa tulla hinta ja aika vastaan.

M kirjoitti...

Ja kiitos Seija muistamisesta :)

Kangaskasa kirjoitti...

Aivan ihanan huivin olet tehnyt. Se on kaunis tapa muistaa ja näyttää arvostuksensa tärkeälle ihmiselle.

ammax kirjoitti...

Ihana huivi!