keskiviikkona, elokuuta 27, 2008

Pikaisesti jotain

Hellurei, hengissä ollaan :)

Kiitos vinkeistä edelliseen kysymykseen, en ole vielä ehtinyt kokeilemaan mitään asian edistämiseksi. Ajattelisi jonkun neuletiheyden laskemisen olevan ihan helppo nakki, mutta aina se menee itellä metsään ja tulee liian isoa. Katsotaan, koska pääsen edistämään asiaa.

Viisuri poistettiin 18.8. ja kolmessa palassa sen veivät. Leukaa on jomotellut niin, että eilinen taisi olla ensimmäinen päivä ilman särkylääkkeitä. Tikkien poisto maanantaina teki jo paljon, taisi niiden kiristely olla osasyy kipuun.

Koulukin alkoi ja tämä ensimmäinen viikko on orientoitumista. Lusmusin tämän päivän, kun tutorit kierrättävät porukkaa ympäri Jyväskylää. Asuttiin kuitenkin reilu 3 vuotta siellä niin on ihan tuttu paikka. Muutama tuttu kasvo on pääsykokeista, ja ikä- ja kokemushaitaria laidasta laitaan. Meitä on yhteentä 60 ja meidät jaettiin kahteen ryhmään. Pääasiassa ollaan oltu koko porukka samassa luokassa, joten vielä ei ihan tiedä, millainen se oma ryhmä on. Tutorit ja opettajat tuntuvat erittäin mukavilta ja avuliailta. Jaksavat kuunnella ja vastailla, kun ihmiset tärisevät ilmoittautumisista "minne, miten, koska, missä..." Itseä on lähinnä jännittänyt tuo ihmismäärä, kun on yli 4 vuotta kotona ollut, välillä vähän töissä, mutta on koulun ihmismassa ihan erilainen kuin pienessä työyhteisössä! Ihanaa ja jännää. Vielä kun pääsee opiskelun syrjään kiinni niin alkaa kuviot ja rytmit hahmottumaan. Poikien kanssa mennään tutustumaan hoitopaikkaan perjantaina, jännittää sekä poikia että vanhempia.

Päätin lähteä jälleen mukaan Alfa-kurssille. Jäi viime syksystä hyvät muistot :) Tällä tietoa keskiviikkoisin ei ole kontaktituntejakaan, joten sopii passelisti ohjelmaan.

Huivivaihtohuivikin edistyy. Mukava malli tehdä, tosin kolmiohuivin tyyppivika eli kerrokset pitenee ja ei enää niin äkkiä kutaisekaan yhtä kerrosta. Onneksi mallikerta menee jo lähes ulkoa niin ei haittaa vaikka kerros jää kesken, toisin kuin Luna Mothissa. Se raasu saa nyt odotella vuoroaan, että huivivaihtohuivi ensin valmistuu. Jotkut jo aikoivat lähetellä omiaan perjantaina :-O Kiva kurkkia postilaatikkoon, onko oma niiden joukossa. Kyllä on huivia ikävä, kun unohdin ainokaisen kolmiohuivini reissussa kyläpaikan sohvalle. Kyllä sekin jollain aikavälillä kotiutuu, pitää keksiä jotain vaihtoehtoista lämmikettä.

Ja kirjattakoon se nyt tännekin julkiseen tietoon, ettei tule lipsumisia: Tällä päivämäärällä meikäläinen päättää olla ostamatta lankaa. Opiskelu syö sekä aikaa että rahaa, ts opintotuki ei päätä huimaa. Lisäksi lankaa on paljon, pitäisi oikein laskea paljonko. Ainut poikkeus on, jos joku tilaa jotain tiettyä väriä tai laatua, mutta silloinkin pengotaan varastot ensin. Laitetaan takarajaksi vuosi, tai jos saan määrät laskettua niin joku kilomäärä. Mutta lahjana saa antaa lankaa eli ei tartte Salaisen Neuleystävän miettiä suunnitelmiaan uusiksi ;)

3 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Niin tiimiläisekskö lähdit Alfaan? Olin ite oman kurssin jälkeen kerran tiimissä ja tänä vuonna taas pyydettiin, mutta gradu ja kaks seminaaria taitaa verottaa tän naisen voimat aika täysin... kiva että Jyväskylässäki noita järkätään, mullaki on hyvät muistot omasta kurssista.

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä opiskeluihin! Toivottavasti saan sulle pikapuoliin postiin jotain kivaa hampaanpoiston jälkisärkyjä lievittämään :) t:sny

Monna kirjoitti...

Lotta: Joo, ryhmänvetäjäksi olisi tarkoitus lähteä.

SNY: Jäätelöä tuli vedettyä, harmi ettei sitä voi lähettää ;) :D