keskiviikkona, kesäkuuta 11, 2008

Kesä keikkuen tulevi

Pääsykokeet on lusittu, tervetuloa kesä! On todella vapautunut ja helpottunut olo, kun ei tarvitse enää stressata lukemisista ja hakemisista! Saa päivän vapaahetket pyhittää omille jutuille ja keskittää energiat kotihommiin ja poikien hoitoon. Viime viikkoina on tuntunut, että on paikalla, muttei ole läsnä. Huomasin kuluneen jo 8 vuotta siitä, kun päätin hakea Jyväskylän ammattikorkeaan sosiaalialalle. Silloin olin lukion toisella ja kihlattuni (nyk. mieheni) muutti silloin Jyväskylään. Jokohan tärppäis, neljännellä hakukerralla? Parhaani mielestäni tein, katsotaan mihin se riittää. 8.7. tulee valituille tekstiviesti, joten saan silloin sätkyn jokaisesta viestistä... Yliopiston tulokset tulevat kirjeitse heinäkuun alussa.

Jännä huomata, miten erilaiset suhtautumistavat pääsykokeisiin on yliopistolla ja ammattikorkealla. Ammattikorkeassa kehoitetaan soittamaan ja annetaan erillinen aika, milloin voi kysyä pääsykokeen sujumisesta, kun taas yliopistolla sanottiin "Ei tartte soitella, puhelimitse ei anneta mitään tietoja." eli koita siinä sitten petrata ensi kertaa varten itteäs. No, kävin eilen vääntämässä 5 esseetä kirjasta Olennainen sosiaalityössä ja olen ihan tyytyväinen. En tosin tiedä, miten ne pisteytetään, enkä ole kova jaarittelemaan esseissäni, mutta puolisen sivua pienellä käsialalla per essee eli yksikään kysymys ei jäänyt vastaamatta. 20 ottavat sisään, eikä mun mielestä siellä kokeissa ollut montaakaan ihmistä, että saa nähä. Tosin olihan se porukka jaettu kahtia sukunimen mukaan A-N ja O-Ö ja ryhmät eri puolilla taloa, joten mene ja tiedä, jos vaikka siellä toisessa ryhmässä oli kamala tunku :)

Pientä varjoa tunnelman päälle heittää Jalmarin silmätutkimukset ja ystävän raskas päätös luopua rakkaasta hevosestaan. Sain olla tänään mukana auttamassa hevosen koppiin laitossa ja saattamassa heitä matkaan Vammalaan teurastamolle. Kiitos ja jaksamishalaukset ystävälle!

Sen jälkeen kipitettiin neuvolaan ja saatiin lähete silmäpolille, kun Jalmari sanoo, ettei näe vasemmalla silmällä mitään, kun oikea silmä peitetään. Tai sanoo näkevänsä hassusti. Parempi tietty kun tutkitaan, ja onhan mullakin lasit ollut kuuden vanhasta. Polilla on parempi tutkia, kun on erilailla laitteet ja asiantuntemusta. Kuukauden sisällä pitäisi tulla kutsu.

Kaiken tämän lisäksi meidän tuliterä jääkaappimme päätti hajota torstaina 29.5. Ensin siirreltiin pakasteita jääkaappiin, kylmäkalleja vaihdeltiin ees taas. Pakastin siis jatkoi toimintaansa normaalisti. 3.6. isäntä osti sähkökäyttöisen kylmälaukun, kun korjaajan pitikin vielä odottaa maahantuojalta osia. Perjantaina 6.6. vihdoin korjaaja tuli, ähräsi laitteen kimpussa 1,5 h kun ei löytänyt sopivaa työkalua, kävi rautakaupassa kahdesti, vaihtoi osia ja sanoi, ettei hän tiedä, tuleeko siitä kalua, soittakaa maanantaina. Ei ollut apua korjaajasta, kaappi pysyi edelleen lämpimänä. Maanantaina kävivät hakemassa pajalleen ja toivat varakaapin siksi aikaa. Jos eivät saa kuntoon niin tilaavat uuden. Ei se olisi vasta kuin kolmas kaappi tälle vuodelle... Yllättävästi jääkaapin hajoaminen kuormittaa päivittäisiä rutiineja, kun ei voi ostaa kerralla kuin päivän tarpeet. Onneksi sentään on kaupat lähellä ja auki joka päivä. Maanantaina ei tiennyt, mitä olisi ostanut, kun pystyikin ostamaan kaappiin kerralla enemmän :)

Tulipas megapostaus. Seuraavalla kerralla toivottavasti myös käsitöitä, ja kävijäanalyysiä. Olen päässyt luksusneulomisen makuun, kun teen Fabel-sukkalangasta itelle varrettomia sukkia 15 cm sukkapuikoilla :)) Nam. Kävin myös hypistelemässä ihania lankoja Silkkivillassa pääsykokeista päästyäni. Mukaan lähti "vain" puikkopitimiä ja 2,5 mm addin pitsipyöröt 100 cm :-P Saisi ensin edes pienen aukon tuonne lankavuoreen, niin vois edes haaveilla lankaostoksista :-D Drops Alpaca oli yllättävän karhea, kutitteli kaulaa ja poskea. Olen luullut sitä pehmeäksi langaksi, teeteen alpakka on mielestäni pehmeää. Mistähän sekin ero johtuu? Värjäämisestä? Kehräystavasta? Olen haaveillut kaulahuivia itelleni alpakasta, mutta täytyy vielä funtsailla. Ei ole kiva kutittava huivi. Ja toivottavasti kaulahuivikelit on vielä kaukana :)

2 kommenttia:

satumh kirjoitti...

pidän sulle peukkuja. :)

Anonyymi kirjoitti...

Jep, peukkuja täältäkin pääsykoetulosten odotteluun!

Samalla voin suositella sosiaalityötä lämpimästi, opiskelin itse sitä pääaineena ja tykkäsin kovasti:)