Elon päivä iltaan kallistuu,
sato kypsä maahan painautuu,
taipuu täysinäinen tähkäpää,
työ ja muistot aina jälkeen jää.
sato kypsä maahan painautuu,
taipuu täysinäinen tähkäpää,
työ ja muistot aina jälkeen jää.
Tuon edellisen postauksen värssyn käyttivät lähimmäiset eli leski, lapset ja lapsenlapsi. Sää suosi ja pojatkin saivat kovasti kehuja, miten nätisti olivat siunaustilaisuudessa. Laskivat molemmat oman ruusun arkulle, kun halusivat. Tilaisuus oli sekä ihana että raskas. Illalla menimme jokirantaan, missä isännän suku perinteisesti sorsastaa ja pitää nuotiota. Kyllä piti mennessä itkeskellä, kun ei nuotiokaverini enää ollutkaan mukana. Hengessä hän varmasti on siellä läsnä aina.
Sitten jotain ihan muuta, minkä piti tulla ajastettuna tänne jo perjantaina, mutta vissiin sössin jotain, kun ei ilmestynyt. Laitetaanpa siis tähän jatkoksi keventämään tunnelmaa ja selventämään otsikkoa.
Sitten jotain ihan muuta, minkä piti tulla ajastettuna tänne jo perjantaina, mutta vissiin sössin jotain, kun ei ilmestynyt. Laitetaanpa siis tähän jatkoksi keventämään tunnelmaa ja selventämään otsikkoa.
Suurin osa kesätyöansioista menee lainanlyhennykseen ja elämiseen, mutta tässä vähän jotain konkreettista :)
Villatakkilangat eli Drops Alpacaa 600 g herkullisena vadelmanpunaisena sekä huivilankoja, 5 vyyhtiä Evillan virolaista villaa Anne M:ltä sekä Utunan Uhtua ja Ebba-neitiä. Kyllä näistä kelpaa neuloa ties mitä :)
6 kommenttia:
Mukavia lankoja; erityisesti nuo alpakat;)
Ihania lankoja!
Lämmin osanotto vielä täältäkin.
Kiitos vielä kun olitte mukana surussamme. Erityisesti miehellesi jolla oli raskas tehtävä. Pojilta oli kaunis ele tuoda omat kukat.
Osanottoni suruun.
Lähettää Snysi
Marjut: Sinulla taitaa olla tuota samaa väriä ;)
TiinaR: Tack tack, mäkin tykkään. Sormet syyhyääää!
Kaisa: Kiitos!
Tiina: Kiitos itsellenne, että saatiin olla osallisina. Jaksamisia!
SNY: Kiitos! Ja kiva, että otit yhteyksiä! Jään odottelemaan innolla, mitä syksy tuo tullessaan :)
Lähetä kommentti